Sairakkalanjärvellä ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Kokeilin TC-20E III telejatketta toista kertaa, mutta vain pari naurulokin lentokuvaa tuli otettua, muut linnut olivat liian kaukana. Ei vielä vakuuttanut minua erinomaisuudestaan, kyllä 300/2.8 ja TC-14E yhdistelmällä saa paljon parempaa jälkeä. Korentoja oli totuttuun tapaan paljon, tuuli hieman haittasi pienempiä korentoja. Kun en ollut varautunut korentojen kuvaamiseen, oli Sigman 150mm macro jäänyt kotiin. Siinä korentoja katsoessani huomasin käki parin liian myöhään ja siinäkin jäin vain katsomaan niiden lentoa, enkä edes yrittänyt kuvata. Toisen kerran myöhästyin, kun koiras palasi takaisin. Se lensi rannan puolelta ohi ja näin sen vasta siinä, kun se hävisi metsään. Muuten lintuja oli aika vähän, joutsen pari, paljon telkkä koiraita ja muutama naurulokki käkien lisäksi. Ja liian tuulista korentojen kuvaamiseen.
Nyt ovat sekä suomen, että englannin kieliset lintugalleriat valmiina. Joitain lajeja saattaa puuttua ja joitain lajeja löytyä vielä lisää. Kaikki kuvaamani ja näkemäni lajit muutamaa puuttuvaa lajia lukuunottamatta ovat listalla. Kun mistään lajista ei ole kuvaa, en ole laittanut koko lajiryhmää sivulle.
Harvinaisuuksia
Julkaistu toukokuu 13, 2010 Uutisia Jätä kommenttiAvainsanat: harjalintu, sitruunavästäräkki
Ehkä peräti kolme harjalintua, Orimattilan Luhtikylässä, Hollolassa ja Lahdessa. Luhtikylän lintu näkyi vain hetken, Hollolan lintu iltapäivän ja Lahden lintu olisi kuulemma ollut paikalla kaksi päivää. Samoin eilen Artjärven Lammilla sitruunavästäräkki. Saatu ensin pyydystettyä verkolla, jalassa suomalainen rengas, nähty vielä hetken aikaa paikalla.
Tuli paikallisen lintuverkon kautta viesti harjalinnusta Orimattilan Luhtikylässä. Oli noussut lentoon Tuorakan sillan läheltä ja suunnannut pohjoiseen. Kun uusia viestejä ei ole tullut, lienee lintu jatkanut matkaa tai jäänyt jokilaakson niitylle. Olisi jo kolmas kerta, kun jää harjalintu näkemättä, kerran Mukkulassa ja toinen Heinlan kirkonkylässä.
Käynnillä Levon hautausmaalla Lahdessa kuulin linnun laulavan. Ensin ihmettelin mikä se voisi olla, kun kuulin siinä mukana tuon tidlid äänen. No tiklejän ne ja lopulta näinkin pari koirasta pienessä taistelussa. Harmi vaan, ettei ollut kameraa mukana, olisi saanut hyvät tikli kuvat.
Pitihän se arvata, heti kun alkaa viikonloppu ja vapaa, vettä sataa ja on hieman sumuista. Olisi ollut hyvää aikaa käydä lintuja katsomassa ja kuvaamassa. Nyt niitä alkaa olla maisemissa jo enemmänkin, siis niin lintuja kuin lajejakin, kun suurin osa lajeista on saapunut. Ja helpompaa kuvata vielä, kun puissa ei ole lehtiä. No huominen näyttää hieman paremmalta, vaikka eihän näitä ilmoja etukäteen tiedä.
TC-20E III
Julkaistu huhtikuu 30, 2010 Nikon , Uncategorized Jätä kommenttiAvainsanat: TC-20E II, TC-20E III
Jatke saapui DHL:n tuomana tänään iltapäivällä. On vaan niin pilvinen ilta ja sateen uhka päällä, että jätän ensi kuvien oton myöhempään. Sunnuntai näyttää aika hyvältä, jos nyt noihin sääennusteisiin voi luottaa. Päälle päinhän tuo ei juuri eroa vanhasta TC-20E II mallista, aspherical teksti mallimerkinnän alla. Mutta ainakin noiden malli kuvien mukaan voinee odottaa kunnon kuvia, eli odotukset ovat korkealla.
Eli serverin vaihdon yhteydessä kadonneet eläin ja korento sivut ovat jälleen paikoillaan. Itse sivuthan olivat jo serverillä, mutta tämä pääsivu oli jäänyt pois, enkä alkuun meinannut löytää sitä koneelta.
Lintuja
Julkaistu huhtikuu 28, 2010 Uutisia Jätä kommenttiAvainsanat: arosuohaukka, haahka, harmaasorsa, kiljukotka, mustapyrstökuiri, ristisorsa, sepelrastas
Aika paljon on tullut lintuverkosta viestejä viime aikoina. Viimeksi tänään arosuohaukka, vanha koiras Asikkalan Hillilässä ja eilen sepelrastas Hollolan Kalliolassa. Ristisorsia parissa paikassa, kiljukotka-laji samoin. Harmaasorsa, mustapyrstökuiri ja haahka. Ilmat ovat vaan olleet kuvaamisen suhteen huonot ja monesti olen ollut töissä ilmoituksen tullessa. Ei oikein voi sanoa pomolle, että nyt täytyy lähteä jotain lintua katsomaan, hoida sinä työt.
Luhtikylässä
Julkaistu huhtikuu 25, 2010 Luonnossa Jätä kommenttiAvainsanat: kurki, laulujoutsen, liro, taivaanvuohi, tavi, tundrahanhi
Vähän oli lintuja vieläkin, vain kurkia ja taveja oli muita enemmän. Kahlaajia oli vain liro, punajalkaviklo ja taivaanvuohi. Jouhisorsia sentään uutena lajina muutama, mutta liian kaukana kuvattaviksi. Pikku lintuja oli jonkin verran, samoin rastaita, ehkä on vielä liian kylmää ja osa viivyttelee rannikolla. Pari tundrahanhea lensi kala-altaan yli suuntana pohjoinen. Vain laulujoutsen antoi ottaa muutaman kuvan, ennen kyllästymistään ja poistumistaan.

